Ompelukurssit ja kangaskauppa
Paras ompeluseura ikinä!
Taitojamit järjestää hyvän mielen ompelukursseja, rennosti, kauniissa ympäristössä Vanhalla asemalla Lempäälässä.
Taitojamit syntyi halusta jakaa ompelun iloa, mahdollistaa onnistuminen ja itsetekeminen matalalla kynnyksellä kaikille.
Rakkaudesta laadukkaisiin kankaisiin Taitojamit aloitti myös kankaiden maahantuonnin. Pääosin kankaat valikoituvat Puodille juurikin ompelukurssien mukaan.
Taitojameissa on sinulle kaikki valmiina, laadukkaat koneet, kaavat (sovitusmalli) ja ompelutarvikkeet sekä uniikit kankaat. Voit vain ilmoittautua kurssille ja tulla nauttimaan yhteisöllisestä yhdessä tekemisestä.
Ryhmät ovat pieniä 4–6 henkilöä, ohjaus on henkilökohtaista ja työt saadaan aina valmiiksi kurssin aikana. Jameissa opit kaavan tarkistamisen, kankaan leikkuun sekä monia ompelun niksejä. Sinulla on myös mahdollisuus ostaa kangasta tuleviin ompelutöihisi.
Jamipäivän aikana nautimme yhdessä kasvislounaan tai iltateen.
Ompelukurssit 2025

Balloon skirt, A-linjainen hame
to 29.05.2025 kello 10:00 –18:00
Midi-mittaisessa hameessa on sileä yläosa ja A-linjainen helma, vetoketju takana ja sivusaumataskut. Hameesta on kaksi helmavaihtoehtoa, kasattu pussihelma tai leveä liehuhelma.
Kurssin hinta on 129 € + kangas. Kankaiksi sopivat pussihelmaiseen popliini tai muu vastaava hieman ”koholle” jäävä kangas, kun taas liehuhelmaan esim. pehmeä tencel tai viskoosi.
Työn lomassa nautimme yhdessä kasvislounaan ja kahvit.
Koot XS-3XL
Vaikeusaste keskitasoa.
Ilmoittautuminen on sitova!
Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 2 kappaletta.

Ompelusali kesäkuu Ke klo17.30-20 (4.-25.6.)
ke 04.06.2025 kello 17:30 –20:00
Työrauha ja upeat tilat omien ompelutöiden tekemiseen!
Käytössäsi on
¤ leikkuupöytä
¤ ompelukone ja saumuri
¤ ompeluvälineet ja langat
¤ ohjaaja auttamassa työssäsi
Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 4 kappaletta.

Regular fit - perushousut
la 07.06.2025 kello 10:00 –18:00
Perushousut korkealla vyötäröllä, suoralla lahkeella ja sivutaskuilla sopivat monelle kropalle. Muotolaskokset ja sivuvetoketju takaavat istuvuuden! Sovittamalla omiin mittoihin, saat tästä klassikkokaavan. (Kaava ei sisälly kurssiin, kurssilaisille 20,- (norm. 24,-)
Mallihousut on ommeltu ihanan joustavasta, mutta silti siististä plain ponte neuloksesta. Kankaiksi sopivat myös pehmeä ja joustava tencell sekä klassinen housutwill. Toki ommella voi monesta joustamattomastakin kankaasta!
Koot XS-3XL
Ilmoittautuminen on sitova!
Vaikeusaste keskitasoa.
Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 3 kappaletta.

Kaftan
la 14.06.2025 kello 10:00 –18:00
Mikä olisikaan mukavampi pukea kesäiltana saunan jälkeen kuin väljä kaftaani. Mekossa on raglanhihat, V-pääntie laskoksella ja sivusaumataskut.
Kankaiksi sopivat useimmat ohuet ja keskivahvat puuvillakankaat sekä ohuehkot pellavat. Kurssin hinta on 129 € + kangas. Työn lomassa nautimme yhdessä kasvislounaan ja kahvit.
Koot XS-3XL
Ilmoittautuminen on sitova!
Vaikeusaste helpohko.
Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 4 kappaletta.

"Margaretha"-mekkokurssi
la 28.06.2025 kello 10:00 –18:00
Ihanan naisellinen Margaretha-mekko ommellaan ohuesta ja laskeutuvasta kankaasta. Pääntie rypyttyy vinonauhan avulla ja hihat ja vyötärö kuminauhoilla. Kuminauhat voi myös jättää halutessaan pois. Mekossa on kaksi hihan- ja helman pituutta. Kankaan menekki vaihtelee paljon valintojen mukaan… Mallimekkoon meni 2,8m kaksilevyistä kangasta.
Kurssin hinta on 129 € + kangas. Työn lomassa nautimme yhdessä kasvislounaan ja kahvit.
Koot 1-9 (rinnanympärys 78-146cm), (kuvassa koko 3 = 38)
Ilmoittautuminen on sitova!
Vaikeusaste keskitasoa
Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 3 kappaletta.
Yksityisjamit, eikö kursseista löydy sopivaa, tai haluatko kurssille ystäviesi kanssa?
Taitojamit voidaan järjestää myös tilauksesta. Kokoa vähintään 4 henkilön ryhmä, ehdota teemaa ja sovitellaan aika jameille.
Jamit sopivat hyvin myös osaksi polttareita, pikkujouluja tai työhyvinvointipäivää.

Onnistumisen iloa Taitojamien lahjakortilla!
Ilahduta ystävääsi tai läheistäsi Taitojamien lahjakortilla.
Lahjakortin saajan on mahdollista varata
oma taitojamipäivänsä tulevissa jameissa.
Lahjakortin voi tilata Eevalta.
Info





Missä taitojameja pidetään?
Taitojamit pidetään Lempäälän vanhalla asemalla osoitteessa Asematie 6
37500 Lempäälä.
Kuka ohjaa taitojameja?
Minä Eeva Aalto ohjaan Taitojameja suurella ilolla ja ammattitaidolla. Olen koulutukseltani vaatetusartesaani, käsityönopettaja ja sisustussuunnittelija.
Mitä taitojamit maksaa?
Hinta vaihtelee kurssikohtaisesti. Maksu veloitetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Maksu kattaa kaikki ompelutarvikkeet (ellei toisin mainita). Kangas maksetaan erikseen käytön mukaan paikanpäällä.
Voinko osallistumiseni peruuttaa?
Ilmoittautuminen on sitova, maksua ei palauteta. Varaamasi paikan voit siirtää toiselle henkilölle tai mahdollisesti myöhemmälle kurssille. Ole tällöin aina yhteydessä henkilökohtaisesti!
eeva@taitojamit.fi
Taitojamien puoti
Taitojamien ihastuttavalla puodilla on myynnissä laadukkaita kankaita, kaavoja sekä mallivaatteita ja kotimaisia artesaani tuotteita. Puoti on auki kurssilauantaisin klo 11-14 ja verkossa aina!
Talon kiireetön ja lämmin tunnelma kutsuu viihtymään.