Ompelukurssit ja kangaskauppa

Paras ompeluseura ikinä!

Taitojamit järjestää hyvän mielen ompelukursseja, rennosti, kauniissa ympäristössä Vanhalla asemalla Lempäälässä.

Taitojamit syntyi halusta jakaa ompelun iloa, mahdollistaa onnistuminen ja itsetekeminen matalalla kynnyksellä kaikille.

Rakkaudesta laadukkaisiin kankaisiin Taitojamit aloitti myös kankaiden maahantuonnin. Pääosin kankaat valikoituvat Puodille juurikin ompelukurssien mukaan.

 

 

Taitojameissa on sinulle kaikki valmiina, laadukkaat koneet, kaavat (sovitusmalli) ja ompelutarvikkeet sekä uniikit kankaat. Voit vain ilmoittautua kurssille ja tulla nauttimaan yhteisöllisestä yhdessä tekemisestä.

Ryhmät ovat pieniä 4–6 henkilöä, ohjaus on henkilökohtaista ja työt saadaan aina valmiiksi kurssin aikana. Jameissa opit kaavan tarkistamisen, kankaan leikkuun sekä monia ompelun niksejä. Sinulla on myös mahdollisuus ostaa kangasta tuleviin ompelutöihisi.

Jamipäivän aikana nautimme yhdessä kasvislounaan tai iltateen.

Ompelukurssit 2024

Vohvelikylpytakki

Vohvelikylpytakki

la 20.04.2024 kello 10:00 –18:00

Tule ompelemaan kiva ja helppo kylpytakki vohvelikankaasta! Malliksi voit valita kimonokylpytakin (kietaisu + vyö, shaalikaulus) tai kylpytakin vetskarilla (vetoketju edessä, huppu ja suoremmat hihat). Kylpytakki on mukavan kevyt ommeltuna isoruutuisesta vohvelista ja kuivuukin nopeasti. Ihana vaikka lahjaksi äidille!
Kangasvalikoimaan voit tutustua etukäteen kotisivulla.
Työn lomassa nautimme yhdessä kasvislounaan ja kahvit.
Päivän hinta 120 € + kangas .
Koot Kimonoikylpytakki S/M ja L/XL Kylpytakki vetoketjulla XS-XXL
Ilmoittautuminen on sitova!
Vaikeusaste helppo

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 3 kappaletta.

Tulppaanimekko

Tulppaanimekko

la 27.04.2024 kello 10:00 –18:00

Tule ompelemaan hieman 50-luku henkinen tulppaanihelmainen mekko. Mekossa on sivusaumataskut ja piilovetoketju selässä.
Malli soveltuu ihanasti puuvillapopliini kankaaseen, mutta ommella voit myös muista keveistä puuvillakankaista .
Kurssin hinta 120 €  sisältää kasvislounaan ja kahvin, kangas maksetaan erikseen menekin mukaan.
Koot XS-3XL
Ilmoittautuminen on sitova!
Vaikeusaste keskitasoa

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 4 kappaletta.

Culottes

Culottes

la 04.05.2024 kello 10:00 –18:00

Culottes housut on korkea vyötäröiset ja leveälahkeiset, lähes housuhame tyyppiset. Vastalaskokset edessä ja takana antavat väljyyttä ja suuret taskut sivuissa mukavuutta. Housuissa on piilovetoketju vasemmassa sivussa. Mallin voi myös toteuttaa ilman laskoksia ja lahkeita pidentäen! Nämä mallihousut on ommeltu sametista talvella, mutta malli sopii myös kesään esim. pellavasta tai hieman joustavasta tencelistä ommeltuna. Koneet ja ompelutarvikkeet ovat valmiina sinua varten. Työn lomassa nautimme yhdessä kasvislounaan ja kahvit. Kurssin hinta 120 € + kangas (menekki 2,2-3,4m koon mukaan XS-3XL)

Koot XS-3XL

Ilmoittautuminen on sitova!

Vaikeusaste keskitasoa.

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 3 kappaletta.

Ompelusalin kuukausikortti, toukokuu

Ompelusalin kuukausikortti, toukokuu

ke 08.05.2024 kello 18:00 –20:00

Työrauha ja upeat tilat omien ompelutöiden tekemiseen!

Käytössäsi on kerran viikossa, keskiviikkoisin klo 18-20 yht. 4pv (8h)

¤ leikkuupöytä

¤ ompelukone ja saumuri

¤ ompeluvälineet ja langat

¤ ohjaaja auttamassa työssäsi

Hinta vain 80,-/kk tai 25,-/kerta (mikäli tilaa on!)

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 2 kappaletta.

Reppu "Kånken"-tyylinen

Reppu "Kånken"-tyylinen

to 09.05.2024 kello 10:00 –18:00

Tule ompelemaan Kånken-tyylinen reppu canvas kankaasta. Reppu tehdään ilman vuoria ja siksi mainio kangas on öljytty tai kuivaöljytty puuvillakangas joka ei liesty ja on helppo ommella. Repussa on etutasku vetoketjulla, sivutaskut ja säädettävät selkähihnat sekä kantokahvat. Repun vetoketju kiertää reilusti sivuille ja on suojattu sadeläpällä. Työn lomassa nautimme yhdessä kasvislounaan ja kahvit. Kurssin hinta 150 € sisältää kaikki tarvikkeet yhteen reppuun, kasviskeiton ja kahvit!

Ilmoittautuminen on sitova!

Vaikeusaste edistynyt.

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 4 kappaletta.

"Balloon sleeve"- mekko

"Balloon sleeve"- mekko

la 11.05.2024 kello 10:00 –18:00

Kesäjuhlien kuningatar! Tule ompelemaan upea mekko johon voit valita näyttävät pussihihat, suorat lyhyet hihat tai hihattoman mallin. Pystysaumat tekevät mekosta istuvan, mutta väljyyttä antaa A-linja. Mekossa on sivusaumataskut ja piilovetoketju selässä.
Malli soveltuu ihanasti puuvillapopliini kankaaseen, mutta ommella voit myös muista keveistä kankaista .
Kurssin hinta 140 €  sisältää kasvislounaan ja kahvin, kangas maksetaan erikseen menekin mukaan. (Kangasmenekki vaihtelee paljon hihamallin ja kankaan leveyden mukaan, katso tarkemmin kaavan tiedoista!)
Perjantaina 10.5. Klo 18-20, Lauantaina 11.5. Klo 10-18
Koot XS-3XL
Ilmoittautuminen on sitova!
Vaikeusaste keskitasoa

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 4 kappaletta.

Yksityisjamit...

Yksityisjamit...

la 18.05.2024 kello 10:00 –18:00

Cuff-top

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 0 kappaletta.

"Balloon sleeve"- mekko

"Balloon sleeve"- mekko

la 08.06.2024 kello 10:00 –18:00

Kesäjuhlien kuningatar! Tule ompelemaan upea mekko johon voit valita näyttävät pussihihat, suorat lyhyet hihat tai hihattoman mallin. Pystysaumat tekevät mekosta istuvan, mutta väljyyttä antaa A-linja. Mekossa on sivusaumataskut ja piilovetoketju selässä.
Malli soveltuu ihanasti puuvillapopliini kankaaseen, mutta ommella voit myös muista keveistä kankaista .
Kurssin hinta 140 €  sisältää kasvislounaan ja kahvin, kangas maksetaan erikseen menekin mukaan. (Kangasmenekki vaihtelee paljon hihamallin ja kankaan leveyden mukaan, katso tarkemmin kaavan tiedoista!)
Perjantaina 7.6. Klo 18-20, Lauantaina 8.6. Klo 10-18
Koot XS-3XL
Ilmoittautuminen on sitova!
Vaikeusaste keskitasoa

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 0 kappaletta.

Canvaslaukku "Weekend"

Canvaslaukku "Weekend"

ma 10.06.2024 kello 16:00 –20:00

Mikään ei ole niin kätevä kuin tukeva vuoritettu kassi reilussa koossa! Se käy pienelle viikonloppureissulle ja on myös mainio kauppakassi. Kassiin voit valita mieleisesi sisustuskankaan puodilta, vuorissa käytämme “varastokankaita”. Pohja on tukevaa silkkijuuttikangasta (vaalea tai luonnonvärinen) tai canvasta. Kahvat T-laukkunauhaa (vaalea).

Kurssihinta 85,- sisältää iltateen ja kaikki tarvikkeet.

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 4 kappaletta.

Pussihihainen pusero "Billow blouse"

Pussihihainen pusero "Billow blouse"

ti 11.06.2024 kello 16:00 –21:00

Väljä pussihihainen pusero, jossa kuminauhakujat pääntiellä ja hihansuissa sekä raglan hihat. Puseroon sopivat kaikki ohuehkot kankaat.  Kurssin hinta on 95 € + kangas.  Työn lomassa nautimme iltateet (kahvit) ja pientä purtavaa.

Koot XS-L

Ilmoittautuminen on sitova!

Vaikeusaste helpohko.

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 4 kappaletta.

Kesäpusero kaavalla "Cap sleeve"

Kesäpusero kaavalla "Cap sleeve"

ke 12.06.2024 kello 16:00 –21:00

Väljä ja suora malli, hihansuissa käänteet ja pystykaulus + napitus. Kankaiksi sopivat puuvillat, pellavat ja viskoosit.  Kurssin hinta on 95 € + kangas.  Työn lomassa nautimme iltateet (kahvit) ja pientä purtavaa.

Koot XS-3XL

Ilmoittautuminen on sitova!

Vaikeusaste keskitasoa.

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 4 kappaletta.

"Ellis & Hattie"-mekko

"Ellis & Hattie"-mekko

to 13.06.2024 kello 10:00 –18:00

Ajaton puuvillamekko moneen menoon! Ellis hihoilla, korkeammalla vyötärölinjalla ja sivusaumataskuilla tai Hattie hihattomana lasketulla vyötäröllä ja rennoilla päälliketaskuilla… Kankaiksi sopivat useimmat ohuet ja keskivahvat puuvillakankaat sekä ohuehkot pellavat. Kurssin hinta on 120 € + kangas.  Työn lomassa nautimme yhdessä kasvislounaan ja kahvit.

Koot 8-18 ( 34-44) ja 18-28 (44-56)

Ilmoittautuminen on sitova!

Vaikeusaste helpohko.

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 2 kappaletta.

"Leea"-mekko

"Leea"-mekko

la 15.06.2024 kello 10:00 –18:00

Mikään ei ole niin ihana materiaali kesähelteillä kuin double gauze (tuplaharsokangas). Tämän kepeän Leea-mekon voit ommella toki myös pellavasta tai viskoosista.  Malli on A-linjainen, siro hartioista, pienet hihat peittävät mukavasti olkapäät auringolta ja mitta poljen alle (toki voit tehdä haluamasi pituisen!). Helma on kauniisti kaareva ja sivusaumataskut voit valmistaa halutessasi. Kurssin hinta on 120 € + kangas.  Työn lomassa nautimme yhdessä kasvislounaan ja kahvit.

Koot 1-9 (RY 78, 86, 94,102,114,126,134,140,146cm) kuvassa malli koko 38, kaava koko 2

Ilmoittautuminen on sitova!

Vaikeusaste helpohko.

Mukaan mahtuu 4 osallistujaa. Paikkoja on vapaana 4 kappaletta.

Yksityisjamit, eikö kursseista löydy sopivaa, tai haluatko kurssille ystäviesi kanssa?

Taitojamit voidaan järjestää myös tilauksesta. Kokoa vähintään 4 henkilön ryhmä, ehdota teemaa ja sovitellaan aika jameille.

Jamit sopivat hyvin myös osaksi polttareita, pikkujouluja tai työhyvinvointipäivää.

Onnistumisen iloa Taitojamien lahjakortilla!

Ilahduta ystävääsi tai läheistäsi Taitojamien lahjakortilla.
Lahjakortin saajan on mahdollista varata
oma taitojamipäivänsä tulevissa jameissa.
Lahjakortin voi tilata Eevalta.

Info

Missä taitojameja pidetään?

Taitojamit pidetään Lempäälän vanhalla asemalla osoitteessa Asematie 6
37500 Lempäälä.

Kuka ohjaa taitojameja?

Minä Eeva Aalto ohjaan Taitojameja suurella ilolla ja ammattitaidolla. Olen koulutukseltani vaatetusartesaani, käsityönopettaja ja sisustussuunnittelija.

Mitä taitojamit maksaa?

Hinta vaihtelee kurssikohtaisesti. Maksu veloitetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Maksu kattaa kaikki ompelutarvikkeet (ellei toisin mainita). Kangas maksetaan erikseen käytön mukaan paikanpäällä.

Voinko osallistumiseni peruuttaa?

Ilmoittautuminen on sitova, maksua ei palauteta. Varaamasi paikan voit siirtää toiselle henkilölle tai mahdollisesti myöhemmälle kurssille. Ole tällöin aina yhteydessä henkilökohtaisesti!

eeva@taitojamit.fi

Taitojamien puoti

Taitojamien ihastuttavalla puodilla on myynnissä laadukkaita kankaita, kaavoja sekä mallivaatteita ja kotimaisia artesaani tuotteita. Puoti on auki kurssilauantaisin klo 11-14 ja verkossa aina!

Talon kiireetön ja lämmin tunnelma kutsuu viihtymään.

TILAA UUTISKIRJE!

Liity postituslistallemme, niin saat tiedon tulevista ompelukursseista, uutuuskankaista ja -kaavoista.

Kiitos uutiskirjeen tilauksesta!